Heips taas.
Toinen paiva rannikolla oli yhta upea kuin ensimmainen. Aamulla en tosin kuullut kun talonvaki lahti toihin, sensijaan helikopteri heratti minut miettimaan mita tekisi. Ensiksi oli se rantasuunnitelma, mutta sitten rupesi kuitenkin tuo maisemien katselu ymparistossa kiinnostamaan ja lahdin kohti Hokitikaa, josta puolentunnin paassa sijaitsi turkoosinvarinen joki. Siis oikeasti, ainakin kirkaalla paivanpaiseella se oli turkoosia, odottakaa kun saan kuvat, niin sitten naette. Ja oli siella riipppusiltakin, jolle en ensin meinannut uskaltaa, mutta rohkea rokan syo ja siella sita ylitettiin joka huojuvaa siltaa pitkin.
Paikka eli Hokitika Gorge, oli vuorten ja maanviljeysalueen valissa, oikein mukava viidankonomainen polku kiersi vajaan puolen tunnin lenkin, tai oikeastaan se oli sinne ja takaisin. Ja parkkipaikalla oli hyva pitaa ruokatauko, vaikkei siella ruokatarjoiluja ollutkaan. Sensijaan siella oli yksi juttu, mika on toiminut tosi hyvin taalla Uudessa Seelannissa ja myos Australiassa, eli yleiset ILMAISET vessat. Paasaantoisesti hyvin siisteja, jokatapauksessa toimivia vesivessoja ja sinne opastukset pelaa kaikissa paikoissa, jopa kaupungin kartoissa on merkitty WCt. Tasta erityiskiitos paikallisille, kiitos.
Takaisintullessa en pysahtynyt sinne Rossiin, jossa on se meidan kokoinen koulu, enka kaynyt katsomassa kullanhuuhdonta paikkaa. Sen verran asiaan olen kuitenkin perehtynyt, etta minulle on selvinnyt, etta tama lansirannikko oli aluetta, jonne tultiin suurin joukoin kultaa kaivamaan kasittaakseni samoihin aikoihin kun USAssa oli kultaryntays ja sita myos loydettiin. Ja kuinkas ollakkaan Uuden Seelannin suurin hippu on loytynyt juuri Rossin alueelta ja sen paino on ollut kunnioitettavat 3,1 kiloa, no minun mielesta se ei ole enaa mikaan hippu, mutta niin kai se oikea nimi menee. Korjatkoon joka paremmin tietaa.
Seuraavana ohjelmassa oli uintia Tasmanian meressa. Eli velvoite suoritettu, eika lopulta ollut edes kylmaa, aallot vaan oli aika korkeita, mutta kun ei ole pieninta sorttia niin hyvin parjasi. Annie ja Ted, eli isantani , kavivat kajakilla siella tyrkysissa myos, kuuluu heidan harrastuksiinsa, mina ja tytot Jess ja Katie pysyttiin rannalla ja katseltiin kaunista auringonlaskua. Iltaruuaalla juteltiin kaikkea kivaa Suomesta, koulunkaynnista ja Pohjoismaista ja todettiin, etta ihmeen paljon me kuitenkin tiedamme toisistamme, vaikka Annie sanoikin, etta han valaistui kovasti meidan elamastamme. Saattaapi olla, etta heita nahdaan viela Pohjolassa osittain taman tapaamisen johdosta. Ja kaikille muille matkailijoille tiedoksi, etta kannattaa ottaa mukaan tuliaisia. Minulla oli pienet Marimekon pussit naisille ja Tedille poro-purkinavaaja ja he olivat ylen ilahtuneita suomalaisista tuliaisista.
Illalla myos hyvastelimme, silla heilla oli jalleen aikainen toihin ja kouluunlahto, ja mina en ollut ollenkaan varma, etta heraisin silloin. Ja jo toisen kerran nukuin onneni ohi. Paiva valkeni sitten sateisena, mutta lapimana. Matkani jatkui sitten suoraapaata etelasaaaren pohjoisosaan Nelsonin kaupunkiin, jossa tata paikallista ikaa ilta kahdeksan paikkeilla kirjoittelen. Taytyy sanoa, etta on tama ihme maa. Maisemat ovat huikaisevat kelissa kuin kelissa. Esimerkiksi rannikko kallioineen suorastaan tyrmasi ja kun linja-auto piti puolen tunnin tauon pikkukylassa, josta oli 20 min vaellusreitti meren rantaan, niin ei voi kun hymistella kun bussimatkaa sisaltyi ohjattua luontoon tutustumista. Matka jatkui vuoriston lapi ja siella oli taas ihan toisenlaista vuoristoa mita olin aiemmin taalla nahnyt. Nyt oli lampaitakin rinteilla ja tiet oli kunnolla mutkaisia, eika kuljettajamme saastellyt, eli jannitysta oli ja siis niita upeita maisemia koko neljan tunnin matkan.
Kostea paiva (siis ulkoisesti) alkaa olla lopussa ja on aika iltapalalle ja nukkumaan, saas nahda meneeko seurustelun puolelle ollenkaan, oli vahan hiljaisen oloisia huonekavereita. No huomenna sitten muiden kanssa, jos heista ei ole seuraa. Terveiset sinne kotimaahan ja kaikkialle muuallekin maailmaan, blogitilastot nimittain kertovat, etta blogia on luettu jo yli kymmenessa maassa, tai ainakin palvelimia on useassa eri paikassa. Perasta kuuluu, kuvia tulee myos joskus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti