Lauantain työtä ja maatalousshow

Lauantaiaamuna oli jälleen työn aika.  Siistimme pihaa mm. repimällä kuivuneita oksia pois puista ja selvittämällä yhdestä kukkapenkistä mikä oikeasti on sinne kuuluvaa ja mikä pitäisi ottaa pois. Edelleen oli vähän epäselvää muutamien kasvien kohdalla, nyt Robyn kuitenkin neuvoi, mitä pitää tehdä!  Sitten päästiin kokeilemaan pensaanmuotoilua, joka todellakaan ei ole helppoa väärillä välineillä, tai siis siihen hommaan olisi olemassa paremmin soveltuvat värkit, vaan ei tässä taloudessa. Kolmen tynnin työllä taas kuitattii näitä oleskeluja.

Eevan tyylinäyte

... ja minun, Eeva tunnetusti pelkää korkeita paikkoja, joten minä pääsin ylä oksille.

Tämä on nimeltään viimeistelyä.

Kevyen lounaan jälkeen oli aika lähteä katsomaan maisemia järven ympärillä uudelleen.  Ajettiin eilinen lenkki toisinpäin ja heti toisessa risteyksessä nähtiin vuoristolehmia, tai ainkin siltä se tuntui, olivat aika jyrkän nyppylän päällä ja omin jaloin sinne kiivenneet. Kai täällä maata on niukasti, että kaikki pitää käyttää tarkkaan hyödyksi.

Laidunnusta

Lammakoiranaytös iltapäiväteen lomassa

Seuraavaksi kohteenamme oli Agrodome - näyttelyalue maaseudustaj a paikallisesta maataloudesta kiinnostuneille. Erityisesti meille oltiin suositeltu Farm Showta, jossa oli eri eläimiä tarjolla.  No sinne tietysti ostettiin liput, mutta sitä ennen täytyi käydä kahviossa päiväjuomalla, ja kun saimme itsemme istumaan terassille, niin takapihalla tapahtui.  Saimme ihan elävän lammaskoiranäytöksen siinä teen lomassa. Kivaa. Alueella olisi ollut mahdollisuus tehdä Farmi-kierros, mutta todettiin, että meill' on tuota farmikokemusta sen verran, että ei sinne. mutta se show.

Se oli tosi opettavainen juttu.  Tiesittehän tekin, että Australiassa kasvatetaan 19 eti lammasrotua? Juu ja me nähtiin kaikki rodut, lisäksi lammaskoira paimentamassa ankkoja ja jerseylehmä  näyttämöllä lypsettävänä.  ja tietysti lampaan keritsemisnäytös ja yleisökin joutui mukaan aina silloin tällöin ohjelmaan.  Ei ostettu kuitenkaan huutokaupasta lammasta eikä käyty hankkimassa käsinlypsydiplomia vaan oltiin ihan katsomossa, kotiin tuotavana on kuitenkin tuppo vasta kerittyä meronia.

Osa roduista näytillä

Jo ei jo aiemmin ole tullut kerrottua, niin kaikissa paikoissa missä on vähänkin tarvinnut kuunnella jotian esittelyjä niin paikalliset oppaamme ovat olleet todella sanavalmiita ja eirinomaisia esiintyjuä.  Niin oli tuon shown vetjäkin, moottoriturpa sanoisi joku, mutta ei ollut kuitenkaan rääväsuu.  Osasi monenlaista muutakin kuin puhua, hän oli showmies parhaasta päästä ja osasi myös lampaan keritsemisen, eikä siinä mennyt viittä minuuttia pidempää. Löytyykö meiltä kotimaasta samantapaista taitoa puhua, sitä tässä on ihmetelty.

Eikös USAn presidentiksi ole tyrkyllä Romney? Onkohan ihan näin lammas...

Näytöksen jälkeen saattoi kuvauttaa itsensä lampaiden ja koirien kanssa näyttämöllä ja Eevahan sinne tietysti kiipesi, minä katselin maisemia alhaalta ja keskityin kuvaamiseen. Ja sitten oli aika suorittaa ostoksia tilapuodissa, arveltiin vaan, että ei taida kohta riittää kilorajat laukuissa, jotain täytyy jättää kotiin.

Farmikierrokselle olisi päässyt traktorin kyydissä, ja kulkuvälineillä oli tietty oma parkkialue.

Kierros jatkui kaupunkiin ja siellä käytiin kaupunginrannalla katsomassa mustia joutsenia ihan lähietäisyydeltä.  Mielenkiintoisia, ääni on sama, mutta väritys eri kuin kotoisilla eläimillä.  Katseltiin myös kaupungin hienoja kukkaistutuksia ja rakennuksia, ja taas oli sellainen matalakeskustainen kaupunki kohdalla. Ja lauantai-iltana kello viiden jälkeen keskusta oli liki kuollut, siis liikennettä oli tosi vähän ja ihmisiä ei juuri näkynyt.  Muutama turistikauppa oli auki ja niissä poikettiin, mutta ihmeen hiljainen suht iso kaupunki keskustaltaan vaikka majoitusliikkeitäkin löytyy sieltä.

Kaupunkikuvia

Kotitumisen jälkeen oli aika tarkistaa minkä verran tuliaisia on, joko riittää ja pakata laukku, sillä aamulla jatketaan matkaa kohti uusia seikkailuja. Kuitenkin sitä ennen siirrytään täällä talviaikaan, eli on Daylight saving.  Ja aikaero vuorokauden verran Suomeen on yhdeksän  tuntia ja sitten kun siirrytään Australian puolelle niin käsittääkseni ero muuttuu setsemään.  No varmistetaan kun ollaan perillä ja torstaina taas uusi aikavyöhyke, kun täällä saavat alueet itse päättää käyttävätkö kesäaikaa vai eivät.



.

Friday in Te Puia - Kia Ora

Sitten viime kirjoituksen on siis levätty työnteon jälkeen.  Illalla olimme päästä uimaan paikallisen maorin kanssa, mutta pool olikin varattu, niin uintikeikka peruuntui.  No siitä tuli kuitenkin ilta, jolloin juteltiin kaikenlaista elämästä eripuolilla maailmaa ja pääsimme myös internetin kautta esittelemään kotiseutujamme kaukana siellä. Ja sitten myös selvisi, että päivä ei ollut sijunut ihanilman vaurioita, aurinko oli ottanut tosi hyvin selkään, ja kirkkaamman soritin punotusta oli havaittavissa. Nukkumista se ei kuitenkaan haitannut.

Eeva ja  50v päivän vieraat emäntämme Robyn ja ystävänsä John

Perjantain varsinainen ohjelma oli vierailu Uuden Seelannin maorien taide- ja kulttuuri-instituutissa eli Te Puia'ssa.  Instituutti sijaistsee ihan Rotoruan kaupungin keskustan tuntumassa ja alueella on myös kuumia lähteitä ja kiehuvaa mutaa sekä kolme aktiivista geyshiriä.  Osallistuimme  puolen tunnin mittaiseen konsertiin, jossa esitettiin tällä kertaa tervehdysmusiikkia, opastettiin naisille ja miehille tyypillisiä maoritaitoja musiikin saralla. Emme olleet lavalla, mutta hengessä mukana katsomossa, johtajamme John (vierailla pitää maoriperinteen mukaan olla aina johtaja, joka johdattaa joukkonsa kyläilemään) oli esimerkillinen johtaja ja kävi myös harjoittelemassa tyypillistä uhoamista, siis meidän turistien mielestä, lavalla.

Kulttuuriesityksen jälkeen oli vuorossa tunnin mittainen opastettu kierros instituutin puunkäsittelyosastolla ja väävipuolella sekä kuumien lähteiden, mutakylpyjen ja kiwien luona. Mielenkiitoisin oli ehdottomasti geysihirit jotka alkoivat juuri suihkuta. Ja se kiwi on muuten iso eläin, siis lintu.  Normi valkoisen kanan kokoinen, mutta ei siipiä ja ruskea ynnä karkeakarvainen ja pitkänokkainen. Sitten olikin aika päiväkahville, tai siis kevyelle kenttälounaalle ja tietysti jälkipalaksi oli kakkua ja teetä. Nam.

Rikkiä ja ties mitä

Maa itkee, kuumia lähteitä siis

Maorikylän keskusaukio, juhlasali keskellä ja molemmin puolin perinnerakennuksia´, joita on mm käytetty varastona ja vierastaloina.

Taustalla ikuista lämpöä ja nuoruuden lähteitä maorien uskomustan mukaan

Kun oli tankattu jatkettiin uudelleen tutustumista alueeseen ja nyt nähtiin kunnon suihkut ja mutapurkauksia ynnä haisteltiin rikin ja ammoniumin haljuja, joita oli tarjolla runsain mitoin. Jos olisi ollut kuumempi päivä, voisi olla, että olisi alkaut jo tehdä huonoa oloa se haju.  Mutta nyt meni hyvin. Ja siitä voikin sitten päätellä, että hajut ja lämpö näistä kuvista mitä lähetämme puuttuvat, ne täytyy käydä kokemassa paikanpäällä. Tervetuloa vaan.  Olen monta kertaa aikonut sanoa, että unohtakaa Australia ja tulkaa suoraan Uuteen Seelantiin, mutta eihän se nyt ihan niin tietysti ole, mutta ei kannata jättää missään tapauksessa Uutta Seelantia väliin, jos tälle kulmalle sattuu.

Miesten käsityötaidon näyte maorikylässä

Tuolla kulttuurireissulla meni melkein kuusi tuntia, niipäs päivä oli aika valmis ja siirryttiin taas tänne täysihoitolan puolelle pitämään yhteyttä sukulaisiin ja tuttaviin korttienkirjoittamisen ja skypettämisen kautta. Niin ja pääruuaksi oli tänään porsaan kotlettia lämpimällä omenasoseella, se on paikallinen traditio, ettäs tiedätte. Eilen meni vieran kanssa myöhään, nyt tuo siskoni tuossa esittää nukkumaanmenoa, joten kohta mennään sänkyyn ja kello on vasta yhdeksän illalla.  Joten hyvää yötä meille ja iltapäivää teille.

.

Taupossa keskiviikkona ja Rotorualla torstaina

Keskiviikkopäivänä ennen Rotorualle siirtymistä kävimme luistelemassa, ekan ja viimeisen kerran tälle talvelle. Hiukan oli huvittavaa, harmittaa, ettei tullut kuvattua aurinkohattu päässä, se olisi kruunannut koko jutun.  Eeva oli kaukalon paras luistelija, ja tarjoitui opettamaan ensikertalaista poikaa. Ei ollut helppoa opettajalla eikä opetettavalla....

Miten olis varvaskengät?

Matkamme jatkui pienne kauppa ynnä kahvilakierroksen jälkeen Rototualle, tänne hieman pohjoisemmas. Alue tunnetaan maoreista ja kuumista lähteistä ja molempia mainostettiinkin kovasti paikallisessa matkatoimistossa. Asiaan perhehdymme tarkemmin huomenissa. kun vuokraamme auton. Tapasimme emäntämme Robynin kaupungilla ja hän kuskasi meidät kotiinsa ja ruokki hyvin. Ilta eteni maailman menoa miettiessä ja todettiin lopulta, että eripuolilla maailmaan on lopulta tosella monta samanlaista asiaa, vaikka äkkiseltään toisen käsityksen saakin.

Tänään torstaina, sisareni 50 v päivänä, on tehty työtä majoituksen ja ruuan eteen.  Kuvista toisaalla selviää toinen työmaamme, eli  siirsimme kaksi kaatunutta ja pilkottua puuta tontin alaosan vajasta ylös talon luo varsinaiseen puuvastastoon. Parin tunnin reipas työhuki ja puut olivat siististi pinossa siellä mistä niitä myöhemmin poltettavaksi otetaan. Sitten oli lepotauko ja siirryttiin kukkapenkin kitkentään.  Siinä oli vähän ongelmia, kun ei kaikista kasveista oltu ihan varmoja, että oliskos ne rikkaruohoja vai ei.  Mentiin sillä tuntumalla, että jos näytää meidän silmissä väärältä kasvilta penkkiin, niin sitten pääsi kitkettäväksi.  Emäntämme Robyn oli töissä ja työnjohtajien (katso kuvat) kasvituntemus oli meitäkin heikompi!

Holiday

Nyt on ne työt tehty, joista sovittiin etukäteen, ja uusia ei ole omatoimisesti keksitty ja varsinkin kun aurinko paistaa, niin täytyy ohjelmoida itsensä ihan niinkuin parhaaksi katsoo, ja päiväsankarin harrastustoiminta löytyy oheisesta kuvasta! Huomaa myös hyvin kitketty kukkapenkki.

Taupo-Rotorua

Talven ekat luistelut, ja viimeiset myös, huomaa tyyli!

Sama teksti kun edellä, kehittyneempää ...

Kuumia lähteitä löytyy näiltä seuduilta enenmmäkin, joillain paikkakunnilla kuumaa vettä hyödynnetään kunnallistekniikassa, eli periaatteessa ilmaista lämpöä, kun putket on rakennettu. Tuttua Islannista.

Syntymäpäiväsankarin työpäivä.

Seuraneiti joutui myös puun lappamiseen. Kaksi kuormaa tuotiin ja saatiin kiitosta ripeästä toiminnasta.

Työnjohtajat, eli neidit Minni ja Mouse, pysyttelivät sisällä kun autoiltiin puita paikasta toiseen, kukkapenkkien kitkemiseseen ne sensijaan pääsivät mukaan.

Kuvia Tauposta ja KUUMAA TAVARAA

Isänmaallisuus näkyi hostellin pingispöydässä.  Meidän ovi oli tuo tuossa keskilinja kohdalla.

Käkeää.

Hostellin ruokaterassilta oli näkymät kauas.

Tyyllikäs kaupunkiopaste, ja näitä oli monella nurkalla

Mittatikku puuttuu, mutta metrinen kanerva..

Tästä pitäisi olla huolissaan?

Kuvia Wellington Taupo väliltä

Opasteita matkailijoille

Bulls -opasteita matkailijoille

Voimalinjoja ja takana n. 2700m tulista vuorta, ei oikeasti tulinen..

Lake Taupo

Ettehän arvaa minkä liikkeen pihassa?

Ilmailunaytös 75 vuotiaan seuran kunniaksi

Syksyn värejä

Matkapäivä Wellingtonista Taupoon.

Aamulla työmatkalaisia Wellingtonissa

Aamu alkoi yllättävästi, kun menimme aamiaiselle, oman arvioni mukaan noin 4-5 luokkalaisen kokoisia nuoria ihmisiä oli kokoontuneena aamiaishuoneeseen. Ihan kuin kotona, paitsi, että heitä oli yli kolmekymmentä.  En voinut vastustaa kiusausta vaan kysyin vanhemmalta herrahenkilöltä että mitäs porukkaa olette.  Hän oli koulun rehtori ja kertoi enempiä utelematta koulustaan, joka sijaitsee heikompiosaisten perheiden alueella.  Koulu oli jotenkin saanut kerattyä rahat kokoon Wellingtonin matkaa varten (eivät he kaukaa olleet) ja ohjelman olivat oppilaat saaneet itse suunnitella ja valita minne kukanenkin menee päivien aikana. Mukana oli meidän laskujen mukaan 1+6 ohjaajaa ja jokaiselle tuli oma pieni joukko, jonka kanssa mentiin.  Ohjelmassa mm. kajakkimelontaa, seinäkiipeilyä, uintia, elokuvia. Monelle lapsista ainutkertainen juttu päästä pois kodista ja alueelta, jossa voi periaatteessa sattua mitä tahansa. Reksi oli tosi innostunut asiastaan ja näki, että hänelle oli lasten elämän rikastuttaminen todella tärkeä asia: että he edes kerran pääsevät pääkaupunkiin tekemään jotain erilaista. Ja siinä sivussa tuli terveiset kotiin: te joilla asiat on koulumaailmassa hyvin ja opettajat joilla on hyvät palkat!

Jyrkänteitä oli matkanvarrella, lieneekö joki kuluttunat, vai mistä, mutta kilometrikaupalla tuollaista maisemaa oli tarjolla.

Aamupalan jälkeen siirryttiin kuuden tunnin linja-automatkalle saaren eteläosasta suunnilleen keskelle. Olemme nyt Uuden Seelannin suurimman järven rannalla, on tämä iso, vaikka vastaranta näkyykin, kun osaa katsoa. Kaupunkin ja alue tuntuu olevan aktiivisten ihmisten lomapaikka.  Tarjolla on riippuliitoa, laskuvarjohyppyjä, surffausta, seinäkiipeilyä mutta myös tutustumista maorien kulttuuriin ja vaikkapa kuumiin lähteisiin tuossa jonkun matkan päässä. Niin ja tullessamme ohitimme ainakin kolme pienempää kaupunkia, jotka tuntuivat satsaavan isosti kalastukseen: oli jos millaista kylttiä, jossa toivotettiin ohikulkijat tervetulleeksi kalastamaan.

Pirjo: täällä kerätään roskien lisäksi pulloja ja paperia tienvarsikeräyksenä!

Mitäs me vanhukset.

Täällä  voi golfata taustalla olevalle lautalle, hole in onilla saa mainetta ja mammonaa!

Lake Taupo ja 'Laine' -taideteos rannalla, tyylikäs, vai mitä?

Pääsimme myös näkemään kaupungin yllä suoritetun taitolentonäytöksen, ei oikein tiedetä miksi sellainen oli, mutta sopii meille ihan hyvin, ilmaista huvia maksullisten lomassa. Kaupungilla näytti myös olevan turisteille sopivaa tarjontaa kuten matkamuistomyymälöitä, joihin taitaa olla huomenissa sitten taas asiaa.. Matkapäivän loppu menee muutoin lepäillessä ja huomista 'työpaikkaan' siirtymistä suunnitellessa.  Ja jos teitä yhtään lohduttaa kelit: aamuisin alkaa olla selkeästi viileää eikä päivälämpötilatkaan enää nouse kuin tilapäisesti pariin kymppiin, syksy tulee, tai siis oikeastaan huono kesä siellä kotona on täällä meillä, aurinko kuitenkin paistoi taas tänään iltaan saakka!

Taupossa nappurimme on koulu, jossa on näin hieno aita.

Wellington

Tämän kun löydät jostain, niin olet suurella todennäköisyydellä Wellingtonissa

Wellingtoniin tutustuin ihan juuri sillä tapaa kun muutenkin uusiin isoihin kaupunkeihin: ostetaan bussiin päivälippu ja ajellaan eri reittejä niinkauan kun huvittaa.  Joskus on joku paikka mihin oikein kovasti haluttaa ja sitten sinne.  Minulla oli aikomus käydä mt Victorian näköalapaikalla ja kaapelijunalla puutarhassa. Kumpaankin yritys oli hyvä, kaapelijuna juttu oli kiva ja sinne olis tarvinnut mennä heti aamusta ja kävellä kunnolla, ylä ja alamäkeen. Puisto oli nimittäin sellaisessa rinteessä että ei heikkokuntoisille. Aikaa oli niukasti, niinpäs vain katselin näköaloja ja tulin pois ostoksille.

Johdinautoja päätepysäkillä

Aamullinen yritys löytää Mt Victorialle meni sekin vähän pieleen väärän reitinvalinnan johdosta, näitä sattuu. Ja syynsä oli sillä, että valitsemani reitin bussit kulkivat todella harvoin, niinpä odotteluksi meni.  Toisaalta tulihan rauhoituttua merenrannassa ja katseltua varmaan aika arvokkaita asumuksia ja hauskoja venevajoja. Näköalapaikalle olisi ollut 300 m suoraan ylöspäin, ja se ei sattunut sitten kiehtomaan, eli kaupunki- ja lentokenttänäkymien kuvaaminen jäi toiseen kertaan. Sen verran selvisi, että lentokentän kiitoradan molemmat päät ovat meressä, eli osuttava on, jos tänne meinaa lentää, tulee muuten märkä reissu.

Tämä on lähimmäs hiihtokelejä kun me on päästy täällä

Tällä tunnuksella löytää kaapelijunalle

Matkustamisessa tuli kuitenkin hauska tilanne, kun yhtäkkiä tajusin istuvani johdinautossa, niin kaikki Venäjällä käyneet lienevät tuttuja asian kanssa. Äkkiä katsellen puolet kaupungin busseista ovat johdinautoja, eli busseja, joissa on katolla johtimet jotka ovat ajonaikana kosketuksissa sähköjohtoihin kadulla.  Ne ova aika äänettömiä ja ympäristöystävällisiä vehkeitä.  Kun jossain näin tervetulotoivotuksen Uuteen Seelantiin, jossa sanottiin tervetuloa ydinvoimavapaaseen maahan, niin mietin, että mistäs he oikein sen sähkön sitten tekevät noihin johdinautoihinsa. Kaipa se jostain löytyy, ja autot pääsevät ajelemaan suhteellisen kapeita ja mutkaisia kaupunginkatuja.

Satamamökkejä

Jos busseja on paljon, niin kaukoliikennettäkin joukkoon mahtuu, tosin oli ylläri kun kävin etsimässä meille aamuksi pysäkki ja terminaalia, että olin rautatieaseman laiturilla nro 9 ja siinä oli kaukoliikenteen bussin pysäkki. Juniakaan ei kulje paljon, paitsi paikallisjunia noin kolmeen suuntaan.  Kaukoliikennettä junilla täällä Pohjoissaarella on tasan yksi linja Wellingtonista Auclandiin, Eteläsaarella on sentään kaksi: Christchurchistä Pictoniin ja toinen Greymounthiin.  Ja ovat sitten kohtuu hinnakkaita maisemajuniksi mainostettuja yhteyksiä... Ja paikallisbussissa voi sanoa kuljettajalle 'Thank you Driver' autosta poistuessaan.

Aurigonottopaikka

Ryhdymme nyt asennoitumaan huomiseen matkustamiseen ja vuorossa on taas pakkaamista, ja jännityksellä odotan, että mahtuvatko tavarat edelleen laukkuun, vai pitääkö luopua jostain.  Kengät jäävät kyllä tälle reissulle ja housut, mutta muista en ole ihan vielä valmis luopumaan, siis vielä. Ja tuliaisiakin kuuleman olisi suotavaa tuoda, miten niiden käy?


Ai niin, että missä se Eeva tänään seikkaili.  Kävi istumassa muutaman tunnin linja-autossa, joka kiersi Lord of The Rings - kuvauspaikoilla.  Mitään ei kuuleman ole niistä rakennelmista jäljellä, muistot vaan ja kuvia ja filmejä.  Seurueessa oli kuuleman muutama tosi fanaatikko, jotka tosissaan intoilivat sarjan perään ja tiesivät heti missä ollan ja mitä ko paikassa on kuvattu jne.  Eevastakin on yksi edustava kuva tuolla harharetki kuvastossa, katselkaapas sieltä lisää.