sunnuntai 21. joulukuuta 2014

lauantai 13. joulukuuta 2014

Talvi?

Aamusella satoi Nurmijärvellä  lunta eli näyttää melkein talviselta. Kummityttö tuli yöllä maailmalta ja saa siis nyt talvea koko rahan edestä, etelästä alkaen!



En ole tainnut vielä lähettää minkäänlaista kuvaa uudesta kodista. On vielä aika raakileen näköinen, mutta varmaan tämä tästä paremmaksi lähikuukausina muuttuu.

Ja joulu tekee tuloaan, meitsi ottaa ihan tyynesti, myös koulussa! Sen aika outoa, mutta kai tässä enimmät on jo murehdittu, joten nyt vaan chillaillaan.

Ja loppuun kuva vapaaehtoistöistä kolmen viikon takaa, Rukalla oli hiihtokisat ja minä muutaman päivän siellä apuna. Rentoutusta työn lomassa

maanantai 17. marraskuuta 2014

Kuvia pohjoisenmatkalta

Kaupunginojassa.. roskia siis tuo kela ja polkupyörä, keneltähän ovat jääneet yli?

Oulun kaupungintalon juhlasalin tyylikkyyttä.

Lentokentällä pääsi keinuttelemaan, oli muuten jonoa!

Kesäisen oloiset koivunrungot väliseininä.
Sunnuntaina poikkesin ihan vaan päiväseltään Oulussa juhlimassa sotilaskotiyhdistyksen 70 taivalta. Kuvat ovat siltä reissulta. Oulussa tapasin taas paljon tuttuja, jotka ihmettelivät, ettei blogia ole päivitetty, ihmettelivät ihan tosissaan, että joko on etelä masentanut.

Ei ole, on vaan muka ollut kiirettä, ettei ole ehtinyt.  Suurimmat voimat on vienyt koulutyö, joka ihan oikeasti on ollut aika rankkaa.  Ei kuitenaan siksi että olis ongelmia, vaan se kolmelle ryhmälle ja neljälle luokalle asioiden miettiminen on ollut todellista jonglööritaitoa vaativa homma. Sitten olen vielä miettinyt muuttohommia. Pari vai jokos se on kolme viikkoa sitten, sattui kohdalle sopiva kerrostaloasunto Klaukkalasta, Nurmijärven suurimmasta taajamasta. Ja niinpä minä odottelen lähimatkojen tekemistä ja joulunäytelmän valmistumista (siis kirjoittamista) ja kun ne on tehty, on aika muuttaa.  Adventtina ajattelin muuton tehdä, onneksi pakkaaminen sujuu nopeasti ja tavarat saadaan siis vaivatta kulkupeliin, tavarat kun ovat suurelta osin valmiiksi laatikoissa tai rasioissa.

Sitten alkaakin tosi miettiminen miten kodin sisustan ja mitä kaikkea sinne hankin, Rovaniemeltä kun tuon todella minimaalisen vähän kalusteita. Siis shoppailemaan tai kirppareille sitten kun avaimet uuteen kotiin on kädessä.  Kummitytön olen jo nakittanut niihin hommiin viikonlopuksi, kun tulee kotimaahan lomalle Hollannista.

Joululomalaisia on myös tulossa, tai siis oikeastaan uuden vuoden vieraita Itävallasta.  Alex, jonka kanssa viime uutena vuotena istuttiin ja pideltiin sadetta Pictonissa Uudessa Seelannissa on tulossa tyttökaveinsa kanssa Suomeen 10 päiväksi pimeimpään, kylmimpään ja kalleimpaan turistiaikaan.  Yritin kyllä tosissani ehdotella muita aikoja vuodesta, etenkin kun haluavat vaeltaa, mutta ei nyt kuulemman sopiva aika.  Ei siinä mitään tulkoot, mutta varoitettu on. Ja mielellään minä vieraita otan, vaikka tuollalailla sanonkin.

Seuraavaksi raporttia saattaa tulla viikkon kuluttua Koillismaalta Rukalta, talkoot siellä taas kutsuvat.  Jos jollakulla muulla on intoa, tervetuloa katsomaan hiihtokauden kansainvälistä avausta joko paikanpäälle tai sitten TV:n välityksellä.  Ja saa tulla talkoilemaankin, KEV ottaa ilmoittautumisia varmasti vielä vastaan!

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Pyöreitä muotoja Korsossa

Lomaviikonloppu on sisältänyt lentopalloa, josta oheiset kuvat.

Alkuun muutama esimerkki pallojen erikoisesta asettelusta saliin...




Ja sitten reippaita oululaisnuoria...


Lumon seinällä sitten vielä tälläinen pallo:


Matka jatkuu kohti pohjoista ja ns karvalakkilomalla myös talvirenkaat saavat kyytiä. Tapaamisiin .

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kaupunkipolulla, lentopalloilemassa ja yllätys

Lauanataina päiväseltään kävin kaupunkipolulla eli paikallisen kansalaisopiston järjestämällä kaupunkikävelyllä, jossa tutustuttiin Järvenpäähän.  Olenhan minä täällä ennenkin käynyt ja moni paikka oli tuttu, mutta tuli kävelyllä eteen paljon uuttakin, ja olin sellaisissa kaupunginosissa missä en ole ennen ollut. Oikein opettavainen retki, vaikka odotukset sisällöllisesti olikin korkeammat. Kivaa oli hyvä seura ja auringopaiste, joka meitä pariakymmentä kävelijää helli.
Betonibrutalismin pohdaslinajinen edustaja eli Järvenpään kirkko ruskan koristamana.

Elävän veden kappelissa oli kivat tuolit, ja niissä erittäin näppärät virsikirjan kannattimet.

Kävelykatu Jannella on siniset joutsenet ja pianon koskettimet.  Löytyy sieltä sinisen torin lisäksi vihreä ja punainen tori. Sibbe on kertomuksen mukaan nähnyt sävellykset väreissä ja sen vuoksi nämä värit toreilla muistuttavat tai oikeastaan kertovat meille siitä.

Cooperin hyvila, käsintekijöiden kotipaikka kaupungilla,on tosi mukava paikka vierailuun.

Kuvanottopäivänä eli eilen on kulunut päivälleen 50 vuotta siitä, kun veistos paljastettiin, paikalla oli mm silloinen tasavallan presidentti UKK puolisonsa kanssa.  Oli muuten oppaan mukaan ainoa kerta kun Kekkonen oli Järvenpäässä vierailulla tai muussa virallisessa tapahtumassa.

Ko retken jälkeen alkoi viikonlopun vedätys.  Nimittäin sisareni on osallistumassa 2. kansalliseen liikuntafoorumiin ja tuli aamulla tänne.  Sen minä tiesin, vaan ei kaikki sukulaiset! Niinpäs enoa ja tätiä vähän vedätettiin, sovittiin serkkutytön kanssa, että mennään tyttöporukalla katsoon lentiskauden avausta ja sen jälkeen sitten katsomaan miten naamat venähtää iltateellä.

Korso voitti kolme nolla vieraansa Joensuusta, katsomossa aikas paljon väkeä ja nuoria poikasia pelikentällä: alle neljäsosa pelaajista oli muulloin kun 90-luvulla syntyneitä. Olisiko nyt sukupolvenvaihdos menossa useimmissa joukkueissa, siltä vaikuttaa. Reippaita nuoria miehiä ja osaavia, heistä tulee ajan myötä vielä aika kovia! Ottelun jälkeen matka jatkui sukulaisiin.

Ja ehdottomasti tädin ilme oli näkemisen arvoinen kun sisareni seisoi oven takana. Minua tiedettiin odottaa, mutta että muitakin sukulaisia.  Kivoja periaatteessa tälläiset ilmoittamatta liikkumiset, mutta saa kuuleman jatkossa ilmoittaa että tulee!  Ilta sujui seurustellessa ja kesken Mamma Mian katselun sukulaisissa sitten siirryttiin yöpuulle, unikin tuli ainakin melkein heti.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Lentopallohuumaa

Kun nyt kerta ollaan maalikylillä ja aikaakin on käyttää kaikelaiseen hurvitteluun, päätin kysyä serkkutyttöä lentopalloseuraksi.  Siis katsomoon. Huomenna nääs alkaa miesten lentopalloliiga ja tuossa puolen tunnin päässä pelaa Korson Veto ottelunsa. Sekkutyttö sanoi joo, mennään vaan, ja luotan että vanhemmilla ei ole mitään sitä vastaan, joten jos kaikki menee suunnitellusti, huomenna huudetaan suomalaiselle lentopallolle.

TVstä tuli seurattua Puolan MM-kisojen alkulohkoja ja muutama loppusarjankin peli, mutta nyt olis siis mahdollisuus live seurantaan. Kivaa! Katselin noita nimiä joita huomisen joukkueissa on, ei kovin monta kovin tuttua, mutta muutama kuitenkin oli sellainen, joka on nuorison kanssa lentopalloillessa tullut esille.  Vaan jospas nuo muutkin nyt tulevat tutummiksi, jos käy katsomassa enemmän otteluja tämän talven aikana.

Lentopallopojat Facebook-sivullaan ennen jotain matsia

Ja jos oikein ymmärsin Livescorelta voi seurata netistä tilanteiden kehitystä ko SM-sarjan otteluista.. Sieltä vaan seuraamaan, jos ei katsomopaikkoja muualta löydy.  Niin ja naiset aloittavat myös lauantaina, mukana kaksi joukkuetta  Pohjois-Suomesta, mikä on aika hyvä suoritus!


lauantai 20. syyskuuta 2014

Saturdays Goodbyes

Here some pictures from goodbay to my visitor from Australia. Walking round Helsinki City Center and taking some pictures there.  Here something to look for you too!

Tramroutes are under construction tells this

Visiting Gabrielles daughters friends' studio at Helsinki

Senate Square on a sunny Saturday

Not everything is about the other hockey team in Helsinki
 And last but not least a reindeer picture from Rovaniemi!


maanantai 15. syyskuuta 2014

lauantai 13. syyskuuta 2014

Harrastamassa..

Tässä olis tämmöinen emäntätyylinen kuva eilisillalta, kun serkun kanssa tekaistiin muutama sämpylä Järvenpään Palon 100v juhlasuunnistuksiin. Tänään suunnistajille aurinko paistoi ja sämpylä maistui.


Oli niin häikäisevät kelit, että tädin kaa tehtiin työtä mustissa laseissa!

Tänään tulee myös vieraita ulkomailta, eli ihan Australiasta saakka ja se tarkoittaa, että alkuviikolla käydään tutustumassa Pohjoiseen Suomeen ja loppuviikolla sitten ohjelmassa pääkaupunkiseudun nähtävyydet. Viikko on tosi lyhyt aika, mutta koitetaan ehtiä kiinnostavimmat jutut.

Jos tämmöinen kuva otettiin tammikuusssa Ausseissa, millaista olis tarjolla syyskuun Suomessa?











sunnuntai 31. elokuuta 2014

Toisen maaottelupäivän kuvia

Toinen maaottelupäivä oli aurinkoinen, vaikkakaan voittoihin eivät aikuiset ottelussa päätyneetkään.

Mahtavin juttu oli minusta koko kisaviikonloppuna kun OP sai vihdoin Em kultamitalinsa. Ylen nettisivuilla olevista OP:n palkitsemiskuvista löysin itseni, toin pienenä vaalensinisenä pisteenä, mutta kuitenkin.  Oli muuten toinenkin hyvä kuvasarja siellä samaisilla sivustoilla maaottelun tapahtumista, kannattaa käydä katsomassa nekin.

Mutta tässä minun bongaamia kisakuvia.  Huomaattehan myös, että siinä toisessa selfiessä ovat keihänheittäjät taka-alalla!
Kisakatsomossa tänä ainakin osittain aurinkoisena viikonloppuna. Huomatkaa myös taustalla oleva Interfloran kukka-asetelma, joita oli kaikissa katsomon sisääntuloissa!

Tyytyväisiä aitureita -kolmoisvoittajia nimittäin!

Kiekossa, vaan ei miesten!

Kuljetuskalusto kallellaan, siinä on muuten mielenkiintoinen kesätyö: ajeluttaa nyt tuollasta värkkiä ruohikolla kaiken kansan päällisteltävänä!


Keihäsmiehet voittajan johdolla.
 
Pitkän viestin onnelliset voittajat.

Hyvät kakkoset, ja taustalla uidaan.

Voittajat


Vaihteeksi siis katsomossa, ei aina vapaaehtoisena.

lauantai 30. elokuuta 2014

Livenä

Tässä lähes livekuvaa stadionilta.
 Hyvä Suomi - Heja Sverige!


Sitten tilanteet vähän kehittyi ja tässä lisää kuvia tulevien toivojen esiintymisestä Stadikalla.  Kyseessä oli nuorten urheilijoiden ja heidän seurojensa välinen Seuracup jonka huipennus oli tänä viikonloppuna sekin.



Ja lopuksi lipunmyynnin mainoksen hyvä loppukaneetti, joka todella sai hyvälle päälle, vai mitäs sanotte tälläisesta tekstistä?:


Oli siellä kilpaurheiluakin, mutta sitähän te seurasitte TVstä eikö totta! Mitä siitä kuvia laittamaan.


tiistai 12. elokuuta 2014

Kouluruokaa ym, Schoolfood +

Tässä koulualoituksen kuvia muillekin.
Jos joku ei vielä ole kuullut, niin koulun aloitus on sujunut hyvin.  Lapset ovat reippaita ja fiksun oloisia, ollaan vähän kun vanhoja tuttuja, sen verran hyvin on toimeen tultu. Eikä kollegoissa ja muissa työkavereissa ole valittamista heissäkään.
Huominen vielä on eräänlaista sisäänajoa, torstaina alkaa sitten ihan lukujärjestyksen mukainen koulunkäynti. Tänä alku on vähän ollut sellaista leikkiä, laulua ja askartelua ilman laulua ja askartelua. Ollaan tutustuttu toisiimme ja vähän kerrattu kesäkuulumisia ja pidetty aurinkoisessa säässä ylimääräisiä liikuntatunteja!

Muutama kuva katseltavaksenne, olkaas hyvät.

Luokkakuva,  at my class

Jalkapalloa välitunnilla koulun takapihalla, joka on myös vapaa-ajanviettopaikka lapsille, School backyard that kids use also at their free time  

Metsään on rakennetu majoja leikkejä varten.  There is small forrest where kids build all kind of small buildings

Ilmaista herkullista kouluruokaa tarjolla tänäänkin.  Free schoofood available everyday, today it was spinach and potato-carrot puree with salad + lingonberries, of course milk and rye bread belong to the meal


First days at school have been fine.  We are like old friends with kids and staff so it has been real pleasure to start my work at Nummenpää school. First days we take little easier but from Thursday on it is going to be hard work, you know how we teachers are!
Here some pictures form school and kids and of course good example of the free schoolfood kids get here in Finland.

PS I think I have had a lot of luck with my job search (again).

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Aamiaispöydässä ja vähän muuallakin

Lähiruokaa kahdella tapaa tänään aamiaispöydässä. Yksi oli hettu kaupasta, loput pihalta.  Sellaista näissä piireissä!







Ja vielä muutama kuva sieltä kuva-arvoituksen kaupungista, jonka useimmat varmaan Tallinnaksi tunnistivat tai tiesivät.

Myyntiä riitti kesäpäivä oli lämmin.



Kylällisten maja!

Pieni on kaunista, eikös vaan.

Kesälä järjestettyjen Laulujuhlien historia oli koottu laiturille luettavaksi. Hieno idea.


Sataman kukkaruukut oli aiheeseen sopivia!


Bye bye Tallin, mihtähän se muuten oli viroksi?