sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Hämmentävä iltapäivä


Olin menossa syntymäpäiville, sitten kuulin kauttarantain, että samalla vietetään kodinsiunaamisjuhlaa.  Lopulta päädyin niin syntymäpäiville, kodinsiunaamisjuhlaan kuin häihin, kaikki samassa taloudessa.


Ensin tahdottiin

Sitten tehtiin yhteistyötä




Laajennus ja terassi, juhlan aiheet.


Jos olimme kotiin asettumisen juhlassa, niin eräillä muilla oli muuttomatka vasta aluillaan.
  

lauantai 1. syyskuuta 2012

Taas Maailmamestaruuskisat! WC -again.

Tänään syyskuun ensimmäisenä olin mukana Maailmamestaruuskisoissa Suomussalmella. Laji oli niinkin suomalainen kun marjanpoiminta.

15-juhlakisoihin osallistui n 130 kilpailijaa läheltä ja kaukaa.
Japanilaiset herättivät huomioita TV-ryhmällään, venäläiset joukkuehengellään ja paikkakuntalaiset ehdottomasti iloisuudellaan.  Ja sitten oli tietty Skndinavian Hunks kettuliiveissään ja heillä blondit seuranaan. 

Vain paikalla ollut voi tietää tunnelman. Tässä vähän kuvia muillekin, ja tiedoksi, että munkit saivat taas kehuja osakseen, ansiosta. Ensi vuonna uudelleen...


I was today a part of a Berry Picking World Chanpionships in Suomussalmi.  Interesting very Finnish event full of spirt of competiton and fun! Some picture to see for you. Here you are!
Lähtölaukaus tunnin mittaiseen MM- kisaan on paukahtanut. At the start.

Noin puolet kisasta takana ja vaihtosaalis on tässä. Osothinta oli muuten 1,20€. Half way through the competion, some had already picked this much lingonberry.

Hunksit, ihan luvalla kuvissa. Well, competion was not the main thing for these men.

Kollegat kahvi- ja munkki -osastolla. Coffee and doughnut - team.

Ja tässä kuvataan Japaniin välitettävää maisemakuvaa Kainuun metsistä. A Japanese team had one camera following the event from above.