Lomaviikonloppu on sisältänyt lentopalloa, josta oheiset kuvat.
Alkuun muutama esimerkki pallojen erikoisesta asettelusta saliin...
Ja sitten reippaita oululaisnuoria...
Lumon seinällä sitten vielä tälläinen pallo:
Matka jatkuu kohti pohjoista ja ns karvalakkilomalla myös talvirenkaat saavat kyytiä. Tapaamisiin .
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Kaupunkipolulla, lentopalloilemassa ja yllätys
Lauanataina päiväseltään kävin kaupunkipolulla eli paikallisen kansalaisopiston järjestämällä kaupunkikävelyllä, jossa tutustuttiin Järvenpäähän. Olenhan minä täällä ennenkin käynyt ja moni paikka oli tuttu, mutta tuli kävelyllä eteen paljon uuttakin, ja olin sellaisissa kaupunginosissa missä en ole ennen ollut. Oikein opettavainen retki, vaikka odotukset sisällöllisesti olikin korkeammat. Kivaa oli hyvä seura ja auringopaiste, joka meitä pariakymmentä kävelijää helli.
Ko retken jälkeen alkoi viikonlopun vedätys. Nimittäin sisareni on osallistumassa 2. kansalliseen liikuntafoorumiin ja tuli aamulla tänne. Sen minä tiesin, vaan ei kaikki sukulaiset! Niinpäs enoa ja tätiä vähän vedätettiin, sovittiin serkkutytön kanssa, että mennään tyttöporukalla katsoon lentiskauden avausta ja sen jälkeen sitten katsomaan miten naamat venähtää iltateellä.
Korso voitti kolme nolla vieraansa Joensuusta, katsomossa aikas paljon väkeä ja nuoria poikasia pelikentällä: alle neljäsosa pelaajista oli muulloin kun 90-luvulla syntyneitä. Olisiko nyt sukupolvenvaihdos menossa useimmissa joukkueissa, siltä vaikuttaa. Reippaita nuoria miehiä ja osaavia, heistä tulee ajan myötä vielä aika kovia! Ottelun jälkeen matka jatkui sukulaisiin.
Ja ehdottomasti tädin ilme oli näkemisen arvoinen kun sisareni seisoi oven takana. Minua tiedettiin odottaa, mutta että muitakin sukulaisia. Kivoja periaatteessa tälläiset ilmoittamatta liikkumiset, mutta saa kuuleman jatkossa ilmoittaa että tulee! Ilta sujui seurustellessa ja kesken Mamma Mian katselun sukulaisissa sitten siirryttiin yöpuulle, unikin tuli ainakin melkein heti.
Betonibrutalismin pohdaslinajinen edustaja eli Järvenpään kirkko ruskan koristamana. |
Elävän veden kappelissa oli kivat tuolit, ja niissä erittäin näppärät virsikirjan kannattimet. |
Cooperin hyvila, käsintekijöiden kotipaikka kaupungilla,on tosi mukava paikka vierailuun. |
Ko retken jälkeen alkoi viikonlopun vedätys. Nimittäin sisareni on osallistumassa 2. kansalliseen liikuntafoorumiin ja tuli aamulla tänne. Sen minä tiesin, vaan ei kaikki sukulaiset! Niinpäs enoa ja tätiä vähän vedätettiin, sovittiin serkkutytön kanssa, että mennään tyttöporukalla katsoon lentiskauden avausta ja sen jälkeen sitten katsomaan miten naamat venähtää iltateellä.
Korso voitti kolme nolla vieraansa Joensuusta, katsomossa aikas paljon väkeä ja nuoria poikasia pelikentällä: alle neljäsosa pelaajista oli muulloin kun 90-luvulla syntyneitä. Olisiko nyt sukupolvenvaihdos menossa useimmissa joukkueissa, siltä vaikuttaa. Reippaita nuoria miehiä ja osaavia, heistä tulee ajan myötä vielä aika kovia! Ottelun jälkeen matka jatkui sukulaisiin.
Ja ehdottomasti tädin ilme oli näkemisen arvoinen kun sisareni seisoi oven takana. Minua tiedettiin odottaa, mutta että muitakin sukulaisia. Kivoja periaatteessa tälläiset ilmoittamatta liikkumiset, mutta saa kuuleman jatkossa ilmoittaa että tulee! Ilta sujui seurustellessa ja kesken Mamma Mian katselun sukulaisissa sitten siirryttiin yöpuulle, unikin tuli ainakin melkein heti.
perjantai 26. syyskuuta 2014
Lentopallohuumaa
Kun nyt kerta ollaan maalikylillä ja aikaakin on käyttää kaikelaiseen hurvitteluun, päätin kysyä serkkutyttöä lentopalloseuraksi. Siis katsomoon. Huomenna nääs alkaa miesten lentopalloliiga ja tuossa puolen tunnin päässä pelaa Korson Veto ottelunsa. Sekkutyttö sanoi joo, mennään vaan, ja luotan että vanhemmilla ei ole mitään sitä vastaan, joten jos kaikki menee suunnitellusti, huomenna huudetaan suomalaiselle lentopallolle.
TVstä tuli seurattua Puolan MM-kisojen alkulohkoja ja muutama loppusarjankin peli, mutta nyt olis siis mahdollisuus live seurantaan. Kivaa! Katselin noita nimiä joita huomisen joukkueissa on, ei kovin monta kovin tuttua, mutta muutama kuitenkin oli sellainen, joka on nuorison kanssa lentopalloillessa tullut esille. Vaan jospas nuo muutkin nyt tulevat tutummiksi, jos käy katsomassa enemmän otteluja tämän talven aikana.
Ja jos oikein ymmärsin Livescorelta voi seurata netistä tilanteiden kehitystä ko SM-sarjan otteluista.. Sieltä vaan seuraamaan, jos ei katsomopaikkoja muualta löydy. Niin ja naiset aloittavat myös lauantaina, mukana kaksi joukkuetta Pohjois-Suomesta, mikä on aika hyvä suoritus!

![]() |
Lentopallopojat Facebook-sivullaan ennen jotain matsia |
Ja jos oikein ymmärsin Livescorelta voi seurata netistä tilanteiden kehitystä ko SM-sarjan otteluista.. Sieltä vaan seuraamaan, jos ei katsomopaikkoja muualta löydy. Niin ja naiset aloittavat myös lauantaina, mukana kaksi joukkuetta Pohjois-Suomesta, mikä on aika hyvä suoritus!
lauantai 20. syyskuuta 2014
Saturdays Goodbyes
Here some pictures from goodbay to my visitor from Australia. Walking round Helsinki City Center and taking some pictures there. Here something to look for you too!
And last but not least a reindeer picture from Rovaniemi!
Tramroutes are under construction tells this |
Visiting Gabrielles daughters friends' studio at Helsinki |
Senate Square on a sunny Saturday |
Not everything is about the other hockey team in Helsinki |
maanantai 15. syyskuuta 2014
lauantai 13. syyskuuta 2014
Harrastamassa..
Tässä olis tämmöinen emäntätyylinen kuva eilisillalta, kun serkun kanssa tekaistiin muutama sämpylä Järvenpään Palon 100v juhlasuunnistuksiin. Tänään suunnistajille aurinko paistoi ja sämpylä maistui.
Tänään tulee myös vieraita ulkomailta, eli ihan Australiasta saakka ja se tarkoittaa, että alkuviikolla käydään tutustumassa Pohjoiseen Suomeen ja loppuviikolla sitten ohjelmassa pääkaupunkiseudun nähtävyydet. Viikko on tosi lyhyt aika, mutta koitetaan ehtiä kiinnostavimmat jutut.
Oli niin häikäisevät kelit, että tädin kaa tehtiin työtä mustissa laseissa! |
Tänään tulee myös vieraita ulkomailta, eli ihan Australiasta saakka ja se tarkoittaa, että alkuviikolla käydään tutustumassa Pohjoiseen Suomeen ja loppuviikolla sitten ohjelmassa pääkaupunkiseudun nähtävyydet. Viikko on tosi lyhyt aika, mutta koitetaan ehtiä kiinnostavimmat jutut.
Jos tämmöinen kuva otettiin tammikuusssa Ausseissa, millaista olis tarjolla syyskuun Suomessa? |
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Toisen maaottelupäivän kuvia
Toinen maaottelupäivä oli aurinkoinen, vaikkakaan voittoihin eivät aikuiset ottelussa päätyneetkään.
Mahtavin juttu oli minusta koko kisaviikonloppuna kun OP sai vihdoin Em kultamitalinsa. Ylen nettisivuilla olevista OP:n palkitsemiskuvista löysin itseni, toin pienenä vaalensinisenä pisteenä, mutta kuitenkin. Oli muuten toinenkin hyvä kuvasarja siellä samaisilla sivustoilla maaottelun tapahtumista, kannattaa käydä katsomassa nekin.
Mutta tässä minun bongaamia kisakuvia. Huomaattehan myös, että siinä toisessa selfiessä ovat keihänheittäjät taka-alalla!

Kisakatsomossa tänä ainakin osittain aurinkoisena viikonloppuna. Huomatkaa myös taustalla oleva Interfloran kukka-asetelma, joita oli kaikissa katsomon sisääntuloissa! |
Tyytyväisiä aitureita -kolmoisvoittajia nimittäin! |
Kiekossa, vaan ei miesten! |
Kuljetuskalusto kallellaan, siinä on muuten mielenkiintoinen kesätyö: ajeluttaa nyt tuollasta värkkiä ruohikolla kaiken kansan päällisteltävänä! |
Keihäsmiehet voittajan johdolla. |
Pitkän viestin onnelliset voittajat. |
Hyvät kakkoset, ja taustalla uidaan. |
Voittajat |
Vaihteeksi siis katsomossa, ei aina vapaaehtoisena. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)