tiistai 2. kesäkuuta 2015

Lisää katseltavaa

Tässä kuvapaloja päivän retkeltä, saa edelleen hieman kadehtia, tosin jalat on aika turvoksissa.....

Fussen ja Schwangau kuvassa, meidä majatalo on jossain tuossa keskellä vaaleamman pelotilkun takana.
Linna itse minun ottamassa kuvassa, postikorteista löytyy lisää samaa kuvakulmaa.
Aikas siistin näköistä talonmaalausta Oberammergaussa!
Hyvä vahti talossa!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Matkoilla Bayerissa

 Tässä vähän esimakua viikon kohteista. Ekassa kuvassa näköala huoneen terassilta, toiset Munchenin olympiastadionilta. Olkaa kateellisia.





Tällä lavalla esiintyi eilen illalla (siis su 31.5.) mm Metallica ja edellisiltana taisi olla Kiss. RockAvaria festareilla siis sellaisia esiintyjiä tänä vuonna..

lauantai 23. toukokuuta 2015

Tästä tämä alkaa

Suomi-Belgia alkaa kohta


peli loppui niukkaan häviöön, sunnuntaina toinen osa

lauantai 16. toukokuuta 2015

Vettä - Water

Viikonlopun kiertomatkalla pohjoisessa on tulva tullut tutuksi, tässä muutamia lentäviä otoksia Iijoelta, Simojoesta, Kemijoesta ja Ounasjoelta.  Viime tietojen mukaan huipun pitäisi olla ohi, mutta aika monta kivijalkaa on kastunut, näiden tulvien johdosta.
Iijoki Pudasjärvellä, kuten seuraavakin


Simojoki, harmi, etteivät kymmenkunta joutsenta erotu kuvassa...

Kemijoki Tervolan Kaisajoen suussa

Kaisajoelta tämäkin

Ounasjoki tulvii myös, tämä on Arktikumin rannasta, ja vielä on tulvavalleja ainakin 40 cm!

Big floodings in North of Finland, here some pictures I took while traveling to studies to be a technical delegate in cross-country skiing.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Vettä virtaa Kemijoessa

Sisko laittoi pari kevätkuvaa jokivarresta. Harvoin on ollut vesi noin korkealla, ja lisää vettä kuuleman tulee taivaalta koko ajan. Eli tulvahuippua odotellessa ihmetellään näitä... täytynee poiketa itsekin paikanpäällä viikonloppuna ihmettelemässä.



lauantai 2. toukokuuta 2015

Lentopalloa

Teemu innoissaan eka pelin alussa
 Eka peli takana, tiukka 2-1 voitto KeiKan kakkosjoukkueessa. Nyt tauko ja kahdelta jatkuu.


kettumainen katsomo tässä kuvassa


Nyt sitten odotellaan sunnuntain pelejä. Valitettavasti Napa taistelee vain sijoista 5-8, mutta siihen on tyytyminen...

kohta ollaan livenä verkossa ja seuraaksi pelataankin sijoista 5-6 kello kahdelta East ottelu päätyi voittoon. Nyt arvotaan palkintosijat, oikeat parit selviää seuraavaksi.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kevää merkit osa 3

Tämmöiselle pohjoisen ihmiselle on tosi ihmeellistä kun on valkovuokkoja siellä täällä. Niinpä niitä pitää ikuistaa muidenkin katseltavaksi...


Ja nämä yksilöt olivat kaalipellon reunalla, kasteluputken kyljessä.  Tällä viikolla on muuten aloitettu varhaiskaalen istutus, esim koulun naapuripellot ovat nyt muovisuojuksessa, ja 10. kesäkuuta on sadonkorjuujuhlat!
Tänään valistuin myös siitä, että Nummenpää on ollut aikoinaan erittäin merkittävä kaalipitäjä, peräti 70 % varhaiskaalista tuli tältä kylältä.  Viljelijöitä oli parhaimmillaan liki 30 nyt enää kolme. Ajat muuttuu.